| |
P-pentueen päiväkirja |
|
| |
|
|
|
| |
P-pentue syntyi torstaina 7. toukokuuta. 7 eloisaa ja pontevaa pikkuista, joista uroksia 1 musta ja 3 ruskeaa, narttuja 1 musta ja 2 ruskeaa.
Esikoinen, musta narttu tuli vauhdilla ja mieheni sai kunnian toimia avustavana kätilönä. Saapuessani paikalle oli Mamma jo täydessä touhussa hoivaten pikkuistaan.
Kaikki sujui hienosti ongelmitta. Ensikertalainen nuori äiti oli heti "hajulla" mikä on homman nimi ja otti pennut hoiviinsa antaumuksella. |
|
| |
 |
 |
|
| |
Pentujen ensimmäin viikko menee nukkuen ja syöden, syöden ja nukkuen. Kuvasaldo onkin sen mukainen, epämääräisiä nukkuma-asentoja/ paikkoja, ruttuisia neniä ja ilmeitä! |
|
| |
 |
 |
|
| |
Viikko ikää ja nenärypyt jo hieman suoristuneet. Nukutaan jo hieman laajemmalla alueella ja maitobaarin antimet maittavat kaikille! |
|
| |
 |
 |
|
| |
 |
 |
|
| |
Sunnuntai 17.5 pennuilla ikää nyt 10 päivää. Pikkuisten silmät alkoivat pari päivää sitten aukeamaan ja nyt ovat jo melkein auki.
Eipä noilla taida vielä juurikaan nähdä, mutta onneksi nenä toimii, sillä kun löytää maitobaarille! |
|
| |
 |
 |
|
| |
Pikkuiset kasvaa ja kehittyy hurjaa vauhtia. Toinen viikko on mennyt paljolti kuten ensimmäinen, ruokaa ja unta!
Ikää nyt kaksi viikkoa. Pikkuisia jalkoja kokeillaan ahkerasti ja ne kantavatkin jonkin verran. Mamman saapuminen pentulaatikkoon aiheuttaa jo yleistä säpinää sakissa. Ääni on löytynyt ja kimakasti vaaditaan maitobaarin antimia. Suurinosa päivästä kuluu kuitenkin untenmailla, turvallisesti mamman syleilyssä. |
|
| |
 |
 |
|
| |
 |
 |
|
| |
 |
 |
|
| |
 |
|
|
| |
Pentusten kuvasaldoa iältä 2-3 viikkoa. Sakilla kaikki hyvin :o) |
|
| |
 |
 |
|
| |
 |
 |
|
| |
 |
 |
|
| |
 |
 |
|
| |
Pentujen elämää kolmesta neljään viikkoa. Tämän viikon aikana on tapahtunut paljon uusia asioita. Kiinteää ruokaa on alettu maistelemaan ja sehän maistuu. Maitobaarillakin toki käväistään, mutta ahdasta alkaa olemaan. Homma vaatiikin taktiikkaa.
Pennut ovat myös tulleet enemmän ja enemmän tietoisiksi, pentulaatikon seinien ulkopuolisesta elämästä ja ovat seikkailleet pitkin lattioita innoissaan . Neulanterävät pienet hampaa takertuvat joka paikkaan. "Hippolelu" on suosittu ja saa neliviikkoisilta melkoiset tapporavistukset osakseen. |
|
| |
 |
 |
|
| |
 |
 |
|
| |
 |
 |
|
| |
Neliviikkoiset pennut pääsivät laajentamaan reviiriään ulkoilun merkeissä. Ensimmäinen picknik pihanurmella, mamman valvovan silmän alla. |
|
| |
 |
 |
|
| |
Sisätiloissa saa tavarat kyytiä jo ihan kunnolla. Vauhti kiihtyy entisestään. |
|
| |
 |
|
|
| |
Viikkoa myöhemmin, viisi viikkoisena ulkoiluhetket ovat jo huomattavasti vilkkaampia. Kaikkea pitää tutkia ja tilaa on temmeltää ja juosta. |
|
| |
 |
|
|
| |
Pentujen elämää viisiviikkoisesta eteenpäin. Vauhti kiihtyy entisestään. Sadepäivät ovatkin melko haasteellisia, ei tunnu sisätilat enää riittävän sakille.
Leikkiä ja riehumista riittää. Koko sakki käyttää purukalustoan huolella, kaikki roikkuva ja liikkuva takertuu niiden suihin. Maitobaari on vaihtunut ruokabaariin, toki kupissa voi vaikka istuskella :o) |
|
| |
 |
 |
|
| |
 |
 |
|
| |
 |
|
|
| |
Aurinko lämmittää mukavasti ja pennut nauttivat suunnattomasti saadessaan temmeltää pihamaalla. Välillä otetaan nokosetkin, jotta taas jaksaa paahtaa täysillä. Rian mielestä pennut ovat ihania ja se leikkii ja puuhastelee mielellään niiden kanssa. |
|
| |
 |
 |
|
| |
 |
 |
|
| |
 |
 |
|
| |
 |
|
|
| |
|
|
|
| |
|
|
|
| |
|
|
|
| |
|
|
|
| |
|
|
|
| |
|
|
|
| |
|
|
|
| |
|
|
|
| |
|
|
|
| |
|
|
|